Seppo Verronen oli pitkään taloyhtiönsä puheenjohtajana Turun Kustavintiellä. Hän oli vetovastuussa monissa taloyhtiön remonttiprojekteissa, joista hänen osaltaan viimeiseksi jäi vanhan katon uusiminen 2015-2017. Pläkkipelti laitettiin asialle.
– Vuosittain sitä huollettiin, korjattiin ja putsattiin, mutta vanhan katon ikä oli vain täynnä. Sanoin jo silloin kun kattoremontista päätettiin, että otan vielä tämän hoitaakseni ja sitten lepään, Seppo naurahtaa.
Kustavintien kohteessa hapertunut mineriittikatto vaihdettiin mustaan konesaumakattoon, pohjatöineen sekä aluskatteen asennuksineen. Kesällä 2015 todettiin, että remontti on pakko tehdä. Sen jälkeen alkoi tiukka kartoitusruljanssi.
– Eihän maallikolla ollut mitään ymmärrystä siitä, että mikä olisi oikea vaihtoehto. Kymmenen firmaa kävi sen kesän aikana antamassa oman näkemyksensä ja tekemässä alustavan tarjouksen. Aluksi rajattiin pois erilaiset pinnoitteet, sitten tiilikatto ja pian kävi selväksi, että vain peltikatto tulee kyseeseen, Seppo muistelee.
Vielä tämänkin jälkeen edessä oli vaikea valinta: lukkosaumakate vai konesaumattu katto? Seppo haastatteli valtavan määrän asiantuntijoita saadakseen laajan käsityksen asiasta. Lopulta keväällä 2016 yhtiökokouksessa tehtiin sopuisa päätös.
– Oli hieno huomata valtaosan olevan sitä mieltä, että tehdään kerralla kunnolla. Konesaumakatto, se on paras.
Pläkkipelti oli helppo valinta
– Vuotta aikaisemmin Jari Mustikkamaa kävi molempien poikiensa kanssa täällä, ja huomasin heti, että nyt on asiantunteva porukka. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Alusta asti oli selvää, että näiden ihmisten kanssa projekti etenee luotettavasti ja vaivattomasti. Tietenkin myös kilpailijaa edukkaampi hinta painoi vaakakupissa.
Seppo esitti Pläkkipeltiä urakoitsijaksi osakkaiden kokouksessa ja hommat alkoivat huhtikuussa 2017. Uusi katto oli pään päällä juhannuksena. Projekti eteni aikataulussa ja taloyhtiö pidettiin ajan tasalla tekemisestä.
Sepolla on takataskussaan muutama neuvo kattoremonttia suunnitteleville taloyhtiöille. Muun muassa rakennusvalvojan huolellinen valinta ja 10 prosentin lisäbudjetin varaaminen ovat tärkeitä seikkoja, mutta omaan ymmärrykseen panostaminen nousee ylitse muiden.
– Täytyy myöntää, että tapaaminen ensimmäisen firman kanssa oli aika heikko, kun en tiennyt mitä kysyä. Sen jälkeen tein itselleni listan kysymyksistä urakoitsijalle. Näin sain kaikki tapaamiset sujumaan rutiinilla, kun tiesin mitä hain. Suosittelen kaikkia perehtymään näihin asioihin huolellisesti, sillä se ehkäisee ongelmia projektin aikana, Seppo kehottaa.
Kustavintien konesaumakatto täytti juhannuksena vuoden, eikä valintaa ole kaduttu päivääkään. Yksi tapahtuma jäi Sepon mieleen erityisenä asiakaskokemuksen merkkipaaluna.
– Kun vanha katto oli purettu ja pressut laitettu, niin tulikin kova myrsky. Yhdessä asunnossa keittiön katosta pääsi vesi läpi. Soitin Markukselle, ja hän oli 20 minuutissa paikalla. Asiaa alettiin hoitamaan välittömästi. Siitä on annettava kehut.