Ajankohtaista
Pläkkipellin uudet tuulet
Kattohuollon laiminlyönti on kuin heittäisi perintörahat toivomuskaivoon
Katon vuosihuolto pidentää vesikatteen elinkaarta jopa vuosikymmeniä ja tuo näin säästöjä pitkällä aikavälillä. Huoltotarpeiden arviointi on aina asiantuntijatyötä, jonka tuloksena katteelle tehdään tarittavat toimenpiteet. Kattohuollon laiminlyönti puolestaan johtaa todennäköisesti ennenaikaiseen saneeraukseen ja jopa rakennevaurioihin. Säännölliset, ammattilaisen toteuttamat arviointi- ja huoltotyöt ovat loppupeleissä kustannustehokkain kattoratkaisu.
Rakennuspeltiseppä toteuttaa monipuoliset listoitukset
Rakennuspeltisepälle sana lista tarkoittaa aivan muuta kuin luetteloa tai parketin ja seinän välissä olevaa reunalistaa. Katto- ja julkisivurakentamisessa kyse on nimittäin peltisestä ohutlevystä valmistetuista listoista, joita käytetään pääsääntöisesti ulkotiloissa esimerkiksi räystäissä, ikkunoiden pielissä ja muissa julkisivujen läpivientien tiivistyksissä.
Laadukas konesaumakatto tarvitsee laadukkaat alusrakenteet
Konesaumakatto on paljon muutakin kuin peltinen kate. Varsinaisen konesaumatun vesikatteen lisäksi katto tarvitsee huolella ja ammattitaidolla asennetut alusrakenteet. Katteen ja alusrakenteiden yhteispelin tärkein tehtävä on jo pitkään ollut riittävän tuuletuksen mahdollistaminen. Lisäksi alusrakenteet varmistavat, että peltinen vesikate pysyy tukevana ja vesitiiviinä. Nykypäivänä laadukkaat konesaumakatot ovat niin yksityisten kuluttajien kuin julkisten toimijoidenkin saatavilla, mutta näin ei suinkaan ole aina ollut.
Konesaumakatto ekologinen ja taloudellinen ratkaisu
Miksi valita konesaumakatto? Millainen on konesaumakaton elinkaari? Ja mikä ihme edes on konesaumakatto? Näihin kysymyksiin (ja moneen muuhun asiaan) löydät vastauksen tästä blogista!
Urakkasopimukset – saunansytykkeitä vai arvopapereita?
Kädet hikoilevat oikeussalin ovien edessä. Solmio kiristää. Stressi on alkanut näkyä ruokahaluttomuutena ja viikkojen univaikeuksina. Rakennusurakan piti olla helppo siirtymävaihe tulevaisuuden toimitiloihin, mutta nyt epäselvyyksiä selvitellään jo hovioikeudessa. Ainoastaan siksi, että hommiin ryhdyttiin kostean saunaillan päätteeksi tehdyn suullisen sopimuksen pohjalta.
Entäpä jos kaikki tämä olisikin vältetty selkeillä kirjallisilla sopimuksilla, jotka ovat sopimusehtojen mukaiset?
Takuu ei ole itsestäänselvyys – mistä tunnistat vastuullisen kattourakoitsijan?
”Pahimmillaan voi joutua esimerkiksi tilanteeseen, jossa kattopelti itsessään on takuun piirissä, mutta asentajien tekemä työ – eli myös asennuksessa sattuneet virheet – eivät.”
Kuvitellaan seuraava tilanne: mukava ja rehdin oloinen myyjä tekee tarjouksen kattoasennuksesta, ja vieläpä edullisempaan hintaan kuin muut kilpailijat. Lisäksi kattoon tulee vuosikymmenten takuu, ja aikataulukin sopii hyvin. Sopimuskin on jo valmiina, ja allekirjoitusten jälkeen olisi tiedossa kakkukahvit sopimuksen kunniaksi. Kuulostaa kieltämättä hyvältä.
6000m2:n kattourakkaan ilman peltialan ammattilaisia – 90-luvun lama kosketti myös Pläkkipeltiä
1990-luvun alussa Suomi kärvisteli laman kourissa, joka heijasti suoraan myös Pläkkipellin toimintaan. Työmaita ei enää ollut tarjolla entiseen malliin, jonka lisäksi useiden yritysten kaatuminen johti siihen, että ammattitaitoiset työntekijät vaihtoivat toiselle alalle.
Sääsuoja ehkäisee kosteusvauriot Kuivaketju10:n mukaisesti
Kosteus. Tuo katontekijän katala arkkivihollinen. Kosteusvaurioriskien minimoimiseksi on kehitetty Kuivaketju10-toimintamalli, jonka avulla vältetään yli 80 prosenttia kosteusvaurioiden aiheuttamista kustannuksista. Kattorakentamisen kannalta sääsuoja on aukoton ratkaisu.
Kuulumisia konesaumakaton alta – Pläkkipelti vakuutti ammattimaisuudellaan
Seppo Verronen oli pitkään taloyhtiönsä puheenjohtajana Turun Kustavintiellä. Hän oli vetovastuussa monissa taloyhtiön remonttiprojekteissa, joista hänen osaltaan viimeiseksi jäi vanhan katon uusiminen 2015-2017. Pläkkipelti laitettiin asialle.
– Vuosittain sitä huollettiin, korjattiin ja putsattiin, mutta vanhan katon ikä oli vain täynnä. Sanoin jo silloin kun kattoremontista päätettiin, että otan vielä tämän hoitaakseni ja sitten lepään, Seppo naurahtaa.
Työntekijäesittelyssä Olli: "Paras työpaikka minulle"
Pläkkipellin työntekijä Olli Suomalainen on lähtöisin Savonlinnasta, eikä Turku ole vielä nitistänyt iloista Itä-Suomen murretta puheenparresta. Ovi rakennusalalle aukesi Ollin kohdalla perinteisellä tavalla: hän meni päivän sopimuksella apuriksi raksalle. Pesti venähti ensin kolmeen viikkoon ja siitä vuosiin.
Sekalaisten rakennustöiden joukosta omaksi erikoisosaamiseksi valikoitui pelti. Nyt Olli on tehnyt peltisepän töitä jo yhteensä kolmetoista vuotta. Käsityöammatin viehätys on hänen mukaansa siinä, että oma kädenjälki jää näkyviin.